Usein kysymykseen vastataan luettelemalla erilaisia täydennys- ja lisärehuja, vaikka olisi tärkeintä tietää minkälaista heinää, tai laajemmin karkearehua, hevoselle annetaan.

Tuskin löytyy kirjoitusta hevosen ruokinnasta, joka ei painottaisi heinän tai yleensä karkearehun tärkeyttä hevosen ruumilliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Jos löytyy, siihen kannattaa suhtautua varauksella. Hevonen on laiduntava ruohoa sen eri muodoissa syövä eläin, joten karkearehun tulee olla sen tärkein rehu.

Yhteiselomme sujuu ilman suurempia ruokintaperäisiä häiriöitä, jos suostumme ruokkimaan hevosiamme hevosina. Vaikka hevosten välillä on suuria eroja rehunkäyttökyvyssä, nämä erot eivät vaikuta niin, ettei joku yksittäinen hevonen tarvitsisi heinäänsä.  Tarve johtuu hevosen ruoansulatuskanavan rakenteesta ja toiminnasta.

Kaikki alkaa suusta
Ruansulatuskanavan alkupäässä, suussa, hevosella on hypsodonttiset hampaat. Ne työntyvät esiin leukaluusta sitä mukaa kuin ne kuluvat. Tällaiset hampaat kehittyy eläinlajille, joka on riippuvainen karkeasta, kuitupitoisesta, hienontamista vaativasta ravinnosta. Eläimen ikääntyessä hampaat kuluvat loppuun, mikä luonnon oloissa myös tarkoittaa elämän lopun olevan käsillä.

Nykyhevosemme eivät vaella aroilla syöden mitä sattuvat vuodenajasta riippuen löytämään, vaan niille tarjotaan ateriat eteen. Mikäli rehuvalio ei sisällä riittävästi pureskelua ja hienontamista vaativaa ravintoa, on vaarana että hampaat eivät kulu kuten niiden pitäisi. Epätasaisen kulumisen seurauksena hampaisiin muodostuu ns hammaspiikkejä, yleensä takaposkihampaiden ulkosivuille ja etuposkihampaiden sisäsivuille. Hyvään hevosenpitoon kuuluu säännöllinen hammashuolto, jossa ammattitaitoinen henkilö tarkistaa hampaiston ja suorittaa tarpeelliset hoitotoimenpiteet. Nuoret hevoset, jotka vielä vaihtavat hampaita, ja vanhat hevoset, joiden hampaat ovat pitkälle kuluneet vaativat erikoista tarkkaavaisuutta.

Hevonenkin tarvitsee hammashuoltoa
Mistä sitten tietää, että hevosen hampaat ovat kuluneet epätasaisesti? Seuraamalla sen syömistä, tarkkailemalla sen jauhamistyyliä ja katsomalla suuhun. Viimeksi mainittu on kotikonstina huonoin, sillä kovin pitkälle ei näe ilman apuvälineitä. Sitä vastoin hevosen ruokailun seuraaminen vaati vain vähän aikaa.

Hevonen, joka syö vaivalloisesti ja hitaasti tai joka toistuvasti pudottelee puoleksi pureskeltua rehua suustaan, on syytä tarkistaa välittömästi. Poikkeuksellisen runsas syljeneritys on myös hälytysmerkki. Jos tuntee hevosensa normaalin syömistavan, on helpompi havaita poikkeva käyttäytyminen. Hammasvaivat ovat kivuliaita, joten hevonen reagoi niihin.

Pureskella, pureskella, pureskella...
Hevonen hienontaa rehunsa jauhamalla sitä poskihampaillaan, vuorotelleen kummallakin puolella. Hevosen on laskettu tekevän noin 60-80 leuan liikettä minuutissa. Jos heinäkilon hienontamiseen kuluu noin neljä kertaa niin paljon aikaa kuin väkirehukilon jauhamiseen, on selvä että hevosen hampaat joutuvat kovempaan kulutukseen heinän ansiosta. Hevosten hammashoitoon erikoistuneen saksalaisen eläinlääkärin ohje hammasongelmien ennaltaehkäisyyn oli yksinkertainen ja selkeä: ”Syötä mahdollisimman paljon karkearehua! Hevosen on saatava pureskella, pureskella, pureskella ja pureskella!”