Hyppää pääsisältöön

Tomppa, powered by Speedex!

Jenni Rintala on 39-vuotias kouluratsastaja Pohjanmaalta, Kruunupyystä. Hän on kilpaillut kouluratsastuksessa aina kansallisiin Grand Prix -luokkiin saakka sijoituksin ja voitoin. Jennillä on myös suomenmestaruuskultaa ja -pronssia kouluratsastuksen joukkuekisasta. Jennille on kertynyt myös kymmeniä aluemestaruusmitaleja nuorten-, suomenhevosten- ja senioreidenmestaruuksista.

Stall Stenhammarin uusin tulokas ja Jennin tuleva kilpahevonen on 4-vuotias FWB ruuna Don Lucillo alias ”Tomppa”. Sen on kasvattanut Eeva-Maija Jakobsson Kruunupyystä, joten uusi kilparatsu löytyi omalta kylältä.
Tompan isä on niin ikään tunnettu ori Suomesta Duendecillo P, joka kilpailee kansainvälisellä Grand Prix -tasolla. Tompan emä on Lucilectric.

Tällä hetkellä Tomppa on ikäänsä vastaavalla koulutustasolla ja ensi kaudella tavoitteena ratsukolla on kilpailla nuorten hevosten luokissa sekä alue- että kansallisella tasolla.
Tomppa on eteenpäinpyrkivä ja positiivisen asenteen omaava nuori hevonen, jolla on sopivasti pilkettä silmäkulmassa.

Tomppa tarvitsee kasvunsa tueksi laadukkaita rehuja. Sen vuoksi käytössä on Speedex Complete kauraton rehu sekä valkuaispitoinen Speedex Future. Tärkeiden kivennäis- ja hivenaineiden riittävyyden varmistamiseksi käytössä on myös Speedex Mineral. 

Science Supplementsin lisäravinteet ovat tukemassa Tompan hyvinvointia sekä treeniohjelmaa. 

Speedexin rehut ovat laadukkaita ja mikä parasta, kotimaisia ja lähellä tuotettuja. 

Jenni kertoo ”olen ollut niihin erittäin tyytyväinen. Myös vanha kilparatsuni Nk Unique, tutummin Nicke, syö Speedex Completea.”

Lue lisää

Speedex 10 vuotta

Hevosrehusarja Speedex täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Johanna Sundqvist, Speedexin tuotevastaava kertoo: ”Aloitimme keskustelemaan Feedexin rehutehtaalla omasta hevosrehusarjasta reilut 10 vuotta

Riittävästi juontia – myös talvella

Talvi ja kylmät kelit ovat täällä. Monet hevoset eivät juo tarpeeksi ja sen myötä riski ähkyyn kasvaa. Riittävä juonti on elintärkeää hevoselle. Talvella Speedex Mash voi tässä tapauksessa toimia

Karkearehun laatu - mitä heinäanalyysi kertoo

Karkearehu on hevosen ruokinnan perusta. Keruuaika ja sääolosuhteet vaikuttavat paljon karkearehun ravintoarvoihin. Heinäanalyysit ovat paras tuki ruokintaa suunnitellessa. Analyysit kertovat, jos

Piilevä uhka hevosen terveydelle

Mykotoksiinit eli homemyrkyt voivat olla syy moniin erilaisiin ongelmiin, joita näemme hevosilla nykyään. Näitä ovat esimerkiksi huonontunut rehunsyönti, lannan vaihteleva koostumus, ähky tai

Speedex-rehuille jälleen uusi jälleenmyyjä Ruotsissa - Råna lantbruk, Njurunda, Västerbotten

Råna lantbruk – maatilamyymälä ja palava kiinnostus hevosiin Njurundassa, Sundsvallin eteläpuolella sijaitsee Råna lantbruk, Thom ja Jessica omistajina. He kasvattavat tilallaan karitsoja, ja heillä